NEULEFRIIKKI

Mukavaa kun kävit, tule toistekin!







sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Tennareita

Oletteko kuulleet, että television katsominen lihottaa? Kauhistus! Teen meinaan käsitöitä ja katson iki-ihania telkkarisarjoja (kuten Rikos, Virta, 24, Midsommerin murhat, Sydämen asialla) ja elokuvia (Wallanderit esimerkiksi) tai  Tanssii Tähtien kanssa ja Dance. Joka illalle on jotakin kivaa käsitöiden parissa.
Ja nyt sitä pitää siis vähentää.

Tänä aamuna siis pakkauduin työhuoneeseen käsitöineni, mies kun katsoi Formulaa (ja lihoi!). Minä taas kuuntelin Heikki Harmaa ja Jake Nymania Radio Suomelta. Haa - taisin vain laihtua!!!

Näitä tennareita tulisi liukuhihnalta, kun ehtisi. Olen ihan innoissani niistä, ne ovat ihanat ja mukavat. Huovutettu materiaali on haastava. Pitää tuntea lanka, miten se huopuu milläkin puikoilla tehtynä ja pitää tuntea oma pesukoneensa (lue Susulta todisteet). Ja silti pareista tulee mitä sattuu. Olen tehnyt erinåisen parin näitä jo, mutta vasta nyt sain tehtyä itselleni koon 41. Edellinen oli numero 39, vaikka kuinka yritin omaan tassuun niitä tehdä.


Tennarit, lanka Tove 50 g + 50 g - kokoon 41 saakka, saa vielä nauhatkin. Olen tehnyt 4½mm KnitPro sukkapuikoilla.

Huovutuksen olen tehnyt nyt kirjopesuohjelmalla, kesto tunti 18 min, 40 astetta. Seuraavaksi kokeilen myös nauhojen huovuttamista.

Nyt taitaa pelittää koko 41... Taidan pystyä tekemään toisetkin samalla ohjeella.....

Tuotekehittelyä haluaisin vielä tehdä. Huovutuksen jälkeinen ompelutyö kun ei ollenkaan ole kivaa. Teen vielä pohjan+iltin, ja nyt punaisena olevat sivukappaleetkin - mutta ompelu jää aina. Ehkä rytmitän elämäni niin, että teen viikolla noita huovutettavia paloja ja kokoan yhdet aina sunnuntaiaamun radiota kuunnellessa.

Kuvassa näkyy tämän tennarin erikoisuus: olen palmikoinut taakse pienen lirpakkeen, saa ehkä sitten tennarin paremmin jalkaansa.

Laitan nämä nyt kipinkapin Sukkasadon Perunalaariin.

6 kommenttia:

TeSa kirjoitti...

Ihanat tennarit. Varmaan lämpimät.

Susu kirjoitti...

Voi vitsit et noi on makeet!

Mä en katso kovin paljon telkkaria...siis miks ihmeessä mä olen näin paksu? Ja kuinka läski olisinkaan jos katsoisin enemmän? En kyllä saa kovin paljon neuleitakaan valmiiksi...

enkulin käsityöt kirjoitti...

Voi jepulis mitkä tennarit olet tehnyt.

Marjut kirjoitti...

Vau, nuo ovat kerrassaan upeat!

ArualMaria kirjoitti...

Aika jännä idea, hienot tennarit!

Pirena kirjoitti...

Mukavat tennarit. Minä en katso telkkaria, mutta radio on aina päällä. Täytyykin vääntää asemat toiselle kanavalle sunnuntaiaamuisin.