Ystäväpariskunta Tampereelta halusi sivistää itseään Varsinais-Suomessa. Ja vaikka se heidän mielestään täällä on kovasti vaikeaa, niin löytyihän jotakin – myös uutta meille varsinais-suomalaisille!
Lauantaina kävimme antoisalla esittelykierroksella Paimion parantolassa. Sehän on se parantola, jolla Alvar Aallosta tuli maailmankuulu . Mikä teki vaikutuksen – oli se, että siellä haluttiin oikeasti tuoda jotain lohtua tuberkuloosiin sairastuneille. Monet olivat tosi huonokuntoisia, ja usein sieltä lähdettiin vain jalat edellä.
Oma isäni on kertonut, että hänen lapsuudessaan oli kahdenlaista keuhkotautia, lentävää ja sellaista, joka ei tarttunut. Tuo lentävä lienee ollut tätä tuberkuloosia – tämä kyllä on ihan blondi diagnoosi! Eli keuhkotautia oli paljon siihen aikaan, kun isäni oli pieni 1920-luvun loppupuolella.
Paimion parantola on rakennettu kauniille paikalle, korkealle mäellä keskelle männikkömetsää. Silloin joskus se sijaitsi ’ei missään’, siis keskellä metsää. Ja vaikka Paimiossa on ollut asutusta jo 3500 vuotta sitten, niin uskoakseni se on ollut silloin varmaan pieni kyläpahanen. Ja parantola rakennettiin nykyisen keskustan ulkopuolelle – noin 4 km:n päähän.
Paikka valittiin, koska koettiin että tuberkuloosiin sairastuneet tarvitsevat mahdollisimman puhdasta ilmaa. Ilmakylvyt olivatkin yksi tärkeä hoitokeino ja sitä varten parantolassa on yläkerroksissa valtavat parvekkeet ilmakylpyjä varten.
Toinen tärkeä tekijä oli valoisuus – isot ikkunat etelän suuntaan, pienet pohjoiseen päin. Yhteiset tilat olivat valoisia, avoimia ja avaria. Tässä ruokasali - mikä tila!
Monet muutkin asiat hämmästyttivät – minulle tuli väkisin mieleen, että hoidettiinko täällä vain rikkaita? Sillä tilat olivat upeat! Eihän sellaisia tuolloin vanhaan aikaan köyhille voitu tarjota. Mutta niin vain oli, ettei siellä katsottu maallisen rikkauden perään. Missä tämä ajatus, inhimillisyys, lähimmäisenrakkaus, empatia on nykyisin sairaanhoidossa ja sen järjestämisessä? Vain hoitajat pyrkivät pitämään yllä edelleen hoivaamista – ja missä olosuhteissa?
Itse potilashuoneet olivat kylläkin pieniä, mutta niissä ei ollut tarkoitus oleskella.
Rakennus ja sen kalusteet ovat upeita. Siellä on vieläkin alkuperäinen hissi toiminnassa yhdessä osassa taloa, sekin lasinen ulos asti. Sellaisiahan on tullut vasta viimeisen 15 vuoden aikana – eikö?? Ja kuitenkin heillä jo oli sellaiset.
Me taas olimme varanneet Järvi-Suomen ystävillemme saaristokeikan. Turun musiikkijuhlien Sielu Seilissä- konsertti vei meidät tutustumaan samalla leprasairaiden kohteluun Seilin saaressa 1300-luvulta aina – 1700-luvun puoleenväliin asti . Taudin saaneet olivat tuolloin ”pyhänhengenvaivaisia”, siis syntisiä. Ihmettelimme vain, miksi synti tarttuu sillä tavalla, että sairaat piti eristää?
ps. edit: Tämä yllä oleva rakennus on entinen mielisairaala - 1700-luvun puolessa välissä rakennettu. Leprasairailla ei sairaaloita ollut - vain lautamajat joissa asuivat. Hehän eivät hoitoa tarvinneet, syntiset parat!
Näitä syntisäkkejä kohdeltiin saarella huonosti, mitään hoitoa ei annettu. Ja varmaan pitkiä synninpäästötilaisuuksia kirkossa – jos siellä nyt pappi vieraili. Puupenkeillä istuminen vajaat 1½ tuntia kestäneessä konsertissa oli vaivalloista meille nykyaikaiseen ergonomiaan tottuneille.
ps. edit: siis kirkko leprasairailla kyllä oli - syntisiä kun olivat, oli ainoa 'hoito' Jumalan sana.
Musiikki oli valittu oivallisesti. Siellä kirkonpenkillä istuessa alkoi mieleen piirtyä kuva sairaista, unohdetuista sieluista, jotka kylmässä kirkossa ja kylmissä lautamökeissään asuivat viimeiset vuotensa eristettynä synnittömistä, puhtaista sisaristaan ja veljistään. Heitä ei edes haudattu kirkkomaahan ja vasta myöhemmin sille paikalle on pystytetty risti, jonne heidät haudattiin. Mahtoi olla mukava matka Seiliin meritse, arkkulaudat tai jo arkku mukana ja rahasumma, jolla katettiin loppuelämän ylläpito.
Pikku huomautus: kaikki eivät suinkaan olleet saaneet lepraa, vaan kärsivät jostain ihan muusta ihotaudista. Vaan pois saarelta ei ollut tulemista.
Ja kun lepra alkoi vähetä 1700-luvun alkupuolella, leprasairaala lopetettiin 1785, ja saareen alettiin tuoda mielisairaita. Eikä kohtelu juurikaan parantunut.
Itse risteilyiltä on vähän kuvia, mutta tämän nappasin, kun tuolla asuu Susu, ja tästä suunnasta taloa niin harvoin näkee....
Jaa että mikä mykobakteeri? Lääkäriystävämmepä osasi yhdistää nämä niin erilaiset paikat yhteen: ja se yhdistävä tekijä on mykobakteeri. Tautien takana on saman sukuinen bakteeri, sekä tuberkuloosilla että lepralla.
Nyt ymmärsimme taas paljon paljon paremmin omia valintojamme, kun selkeä yhdistävä tekijä löytyi. Kyllä mielen sopukat ja alitajunta ovat mahtava voima :)!
ps. kuvat ovat pääosin tamperelaisten kamerasta, kiitos julkaisuluvasta!
Niin että käsityöt? Eipä oikein ole innostaneet, joskin tiskirättejä on tullut tehtyä ja aloitettua keskenjäänyttä Primavera jakkua - hihat puuttuvat. Siitä sitten joskus, jos se valmistuu.
Toisaalta Sukkasato ja uudet ideat ovat työllistäneet pääkoppaa, ja sukkalankoja on tutkailtu, puikkoja hamstrattu ja suunniteltu jos mitä syksyksi Susun kanssa. Pian niistäkin....
2 kommenttia:
Hieno sivistyspäivä teillä! Kiva kun kerroit historiasta meille muillekin.
Aika hauska kuvakulma meidän talosta. Enpä ole itsekään sitä tuolta suunnalta kovin montaa kertaa nähnyt:-)
Mielenkiintoinen historiapläjäys:) Viime viikonloppu oltiin miehen ja blogikoiran kanssa Jyväskylässä ja seuraavaksi suunniteltiin Turun keikkaa (siis tällainen tehdään kerran vuodessa).
Lähetä kommentti