NEULEFRIIKKI

Mukavaa kun kävit, tule toistekin!







keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Niinkö on asiat? Only in Finnish this time!



Hei!

Olen keskustellut parinkin lankakauppiaan kanssa siitä, että hiljaista on. Joillakin iskee jo paniikki - miten pitää kauppa pystyssä tällaisissa aallonpohjissa? Toisilla toki on enemmän kokemusta - onhan näitä ollut, ja on jotain sukanvarressakin näitä aikoja varten.

Mutta hei - aloin ajatella sitä, jos mun läheiset lankakaupat joutuvat lopettamaan?

Missä on syy?

Taloudellinen tilanne on ollut enemmän tai vähemmän vaakalaudalla koko talevn. Mikään ei pysäytä näköjään tuota heilahtelua. Työttömyys kasvaa. Media sylkee ilosanomaa taantumasta kaikista tuuteista.  Tämä on VARMASTI osasyy tähän lankakaupan hiljaisuuteen.

Suoralta kädeltä en usko, että syy on siinä, että tekevät kädet lepäävät. Eikä yksinomainen syy voi olla siinäkään, että nyt käytetään kaikki varastot loppuun. Kaikilla näet ei ole sitä vimmaa, että ylipäätään pitää varastoja.

Blogeissa valitetaan innostuksen puutetta - mikä sen aiheuttaa? Eikö vain ole malleja jotka innostavat - vai ovatko langat nyt niin innottomia tänä keväänä, ettei iske?

Siis mitä?

Olen varma, että me bloggaajat emme halua oman lankakauppamme kaatumista. Siihen meillä ei ole varaa. Me haluamme edelleen keskustella sen tutun kauppiaan kanssa ajatuksistamme ja ideoistamme. Mutta kauppiaan iloksi meidän pitäisi toki myös edistää hänen liiketoimintaansa, jotta se tuttu ja turvallinen 'kivijalka'-kauppa palvelee meitä edelleen.

Kertokaa minulle! Haluaisin ymmärtää mistä tuo koko Suomen yli pyyhkäisevä lankalama johtuu - ja ei kai se ulotu myös meidän innostukseemme?

Iloista Vapun päivää - on se iloinen minullekin, vaikka eilisen aaton saunassa tuli keskusteltua näitä henkeviä maailmanpolitiikan asioita mieheni kanssa!

 

13 kommenttia:

paivis kirjoitti...

Minulla ainakin on jonossa enemmän ohjeita ehdin tehdä. Lankoja on tullut hankittua ja pyrkimys on neuloa varastoa vähän pienemmäksi, vaikkei se mikään järjettömän iso olekaan moniin muihin verrattuna. Jos kohdalle tulee tarve, johon ei löydy lankaa, käyn jatkossakin moikkaamassa omaa lähilankakauppiastani.

Hepsi kirjoitti...

Samoja ajatuksia minulla kuin paivis:llä. Jos vain suinkin lanka löytyy omista varastoista, käytän sitä. Tämän vuoden puolella olen silti ostanut jo melkein 3 kg, ja niistä kaikki nimimyssylangat omalta lähilankakauppiaaltani. Ja jonossa on vaikka kuinka paljon kivoja ohjeita.
Varmaan nuo markettilangat houkuttelevat osaa neulojista edullisuudellaan ja helpolla saatavuudellaan.

Marsa kirjoitti...

Marketit ovat maaseudulla melkeinpä ainoa vaihtoehto ja hintataso myöskin merkitsee ainakin pienellä elääkkeellä olevalle.Netistä on helppo ostaa ja vaihtoehtoja löytyy.Eikä tule sen kalliinmaksi,kuin ajaa autolla monta kymmentä kilometriä varsinaiseen lankakauppaan.Käytän myös kirpputori löytöjä hyväkseni,ainakin sukkalankaa on sieltä löytynyt.

Susu kirjoitti...

Jos sen viisastenkiven löydät, niin kerrohan muillekin! Aina ennen lama-aika on kuulemma ollut lankakaupoille hyvää aikaa. Nettikauppa on varmaan yksi asia. Kuulin tuossa viikolla, et nykyään lähes 20% kaikesta kaupasta (ei pelkästään lankakaupasta) tehdään netissä!
OMG - puhutaanks teilläkin saunassa vakavia?

Marjut kirjoitti...

Minulla aikoinaan kasvoi lankavarasto aivan liian suureksi, joten yleensä ainakin kaikki sukkalangat pyrin löytämään sieltä. Toinen syy varmasti on, että minulle tulee enää vain Novitan lehti ja sieltä saatan bongata jotain, mitä haluan tehdä joko itselleni tai kummitytölle ja silloin langat ovat jo joko olemassa tai haen marketista. Samoin liiallisen työmäärän vallattua alaa ovat neuletapaamisetkin jääneet kokonaan pois, joten silloinkaan ei enää tule hankittua mitään. Nettikauppoja taas käytän äärimmäisen harvoin. En tykkää maksaa isoja toimituskuluja.

Milosiini kirjoitti...

Ohjeita on, varastoa samaten ja intoa, ainoa mikä puuttuu on aika. Muu elämä vie aikaa käsitöiltä. Olen yrittänyt hillitä pelkkää varastoon ostamista (onnekkaana jyväskyläläisenä lähilankakauppaan pääsee 6 päivänä viikossa, jos langan tarve iskee). Tosin jos vastaan tulee Juuri Se Oikea lanka ja budjetissa on tilaa niin harrastan myös hamstrausta. Välillä joitain projekteja varten pitää ihan säästää, mutta mieluummin niin kuin jotain akryyli-mössöä (kutisee liikaa). Toki kevät aina hiljentää käsityöintoa kun mieli tekee pihalle :)

Anonyymi kirjoitti...

Ohjeita on, varastoa on pienennetty ja nyt on taas intoa, kun on saanut kremppoja hoitoon ja duunin takia tarvitsee jotain rentouttavaa ihan joka päivä. Työmatkatkin sujuvat KIPaten, milloin mitäkin, ööh helppoa matkalle sopivaa. Mun lankakauppani on The Lankakauppa, vaikka Espoossa asunkin, lumitilanteen takia ei vain ole tullut siellä käytyä, mutta 4.5. sekin asia korjaantuu. Mä en muuten ymmärrä miten lankaa voi ostaa netistä - eihän siinä ole sitä hyistelyn onnea ja unelmoinnin autuutta :). terveisin Välineurheilija

satunNainen Paula kirjoitti...

Juuri inventoin lankani: yli 20 kiloa. Muutaman vuoden saan puikkoja heilutella ennen kuin varastot on purettu...
Lankakauppojen langat ovat aika tyyriitä! Kyttäilen tarjouksia ja useimmiten ostan lankani halpahallista tai ulkomailta - hinnalla on merkitystä.
Yksi syy innon puutteeseen saattaa olla uusien helppojen KAIKKI TEKEE -ideoiden puute: isoäidinneliöt, bamburätit, sytomyssyt ja trikookopat on tehty, nyt pitäisi olla jotain UUTTA ja HELPPOA, jolla voi osoittaa olevansa näppärä ja ajan hermolla. :o)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana aihe! Juuri tätä mietin.

Muistakaa myös, että on erikoiskauppoja ja sitten on kauppoja, joita on helppo erehtyä luulemaan erikoiskaupoiksi. On lankakauppoja, joissa lankaa myydään sen takia, että se oli jossain vaiheessa hittijuttu ja sillä haluttiin iskeä kulta-aarteeseen ja lyödä rahoiksi. Usein kyljessä on muutakin sekaista sälää. Juuri juttelin tällaisen (mies)kauppiaan kanssa, joka totesi eräästä langasta, että "siinähän on sama koostumus kuin 7V:ssä". Tässä sen näkee, mikä on tulos, kun ei kauppias itse neulo! Ja tätä kauppaa nimitettiin juuri erikoisliikkeeksi Ravelryssä! Ai että pistää ihan vihaksi. En osta tuolta enää mitään, vaan vien rahani ihan oikeisiin erikoisliikkeisiin, joissa palvellaan asiantuntemuksella ja tehdään työtä intohimosta.

Toinen ilmiö, joka kaataa palvelevia lankakauppoja, on suoraan sanottuna tietyt isot ketjut, joissa myydään lankoja suoraan kuluttajille halvemmalla, kuin tukkuasiakkaille. Mitä kuvittelette, jos lehdessä on mainos että paljon lankaa 0,50e / kerä, isoissa erissä jopa halvemmalla. Missähän lienevät tuotettu ja millä konstein? Kannattaiskohan vähän avata silmiä?

Ja itse asiaan, lankaa tulee ostettua varaston koosta riippumatta ja yhä enemmän pyrin ostamaan kotimaasta. Olkoon hinnat vähän enemmän, mutta jos pistän kympin tai kaksi tai kolme kuukaudessa, niin antaa mennä vaikka jo työllistävän vaikutuksen vuoksi.

Anonyymi kirjoitti...

Äskeiseltä anonyymiltä unohtui kaikessa innonpuuskassa nimi laittamatta, se on Emma. :D Ja selvennyksenä, että toki on fakta, että tietyissä langoissa on sama koostumus kuin 7V:ssä, mutta langat voi olla kuin yö ja päivä siitä huolimatta, että on tismalleen sama koostumus. Juttelin siis kauppiaan kanssa siitä, että 7V:n ja Fabelin lisäksi voisi olla pari muutakin kivaa sukkalankaa, joita mielellään ostaisi ja jotka ennen kaikkea kestäisi ja ilkiäisi antaa lahjaksikin.

Susu kirjoitti...

Jopas heitit aiheen. Kiva kun on keskustelua!

Mä tuossa olen ihmetelly sitä et erikoisliikkeitä pidetään kalliina. Valikoimaa on tietenkin enemmän kuin lähisiwassa ja silloin joukkoon mahtuu myös tosi kalliita lankoja mut suurin osa on ihan sopuhintaisia. Ja ainakin tässä puodissa on aina tuo poistonurkka, josta voi tehdä tosi hyviä löytöjä.

Vähänkös naurattaa toi Emman tokaisu et joku on voinu luulla lankakauppaa kultakaivokseks. Ei kai tällaista kukaan täysjärkinen ihminen tee;-) Rakkaudesta lankaan ja ihmisiin - ainakin meikäläinen. Siitä syystä vierastan nettikauppaakin, mutta toki ymmärrän et kaikilla se lähilankakauppa ei ole kävelymatkan päässä... Ja monilla on oma työaika sellainen, ettei kertakaikkiaan pääse pikkukauppaan vaikka haluiskin.

Lankojen laadusta ja alkuperästä on tosi vaikeaa saada selvää. Vaikka kuinka yrittää niin aina tulee mokia, jotka päätyy ongelmajätteeseen. Mm tässä joku aika sitten yks sukkalanka, jonka koostumus oli (vyötteen mukaan ainakin) sama ku seiskaveikas ja sukatkin kesti peräti kaks viikkoa...

Juttua tulis vaiks kuinka paljon mut nyt tähän kauppaan tuli asiakas ja jos kauppias vaan istuu nenä kii tietsikassa niin se sanoo et Goodbye ja painelee markettiin:-)







Mci kirjoitti...

Minä ostelen nykyään melko vähän lankaa, koska Novitaa olen kieltänyt itseäni ostamasta ja tönötän täällä tuppukylässä, niin ei ole paljon vaihtoehtoja. Paitsi tuo Tapion kauppa 40 km päässä, mutta sinne pitäisi aina erikseen lähteä. Ei siis tule töistä tullessa poikettua heräteostoksille. Toki sitten ostelen yli oman tarpeen, kun täältä joskus jonnekin liikahdan ;)

Vaikka tuossa ennestään olemassa olevassa varastossa on jo aika lailla lankaa tuleviksi vuosiksi.

Oma neulomiseni junnaa paikallaan, kun ainakin kk sitten sain valmiiksi Borough -lapaset. Valitettavasti raidoitin ne NELJÄLLÄ värillä, eivätkä ne päättele itse itseään. Nyt päättelen kaksi lankaa illassa enkä anna itselleni lupaa aloittaa uutta neuletta.

Mari kirjoitti...

Lama tuntuu vaivaavan kaikenlaista kauppaa ja myös palveluiden ostamista. Erilaisia pikkupuoteja pitävät tuttuni ovat sanoneet ettei näin hiljaista ollut viime laman aikaan 90-luvullakaan. Laman lisäksi varmaan myös asenne kuluttamista kohtaan on muuttunut ainakin osalla ihmisistä. Itsekin olen ennen ostanut lankaa paljon huolettomammin "kun tää on vaan niin ihanaa". Nyt tulee tarkemmin harkittua myös lankaostoja, kun varastot pullistelevat aikaisemmin hankittuja lankoja. Ja koska en halua asettaa itseäni kiusaukseen ihanien lankojen kutsuhuudoille, niin en käy enää lankakaupassa muuten vaan, koska ainahan sieltä jotain tarttuu mukaan :) Jos menen lankakauppaan, niin on tarve jostakin tietyn tyyppisestä langasta, jota ei varastostani löydy.
Markettien langat jäävät itseltäni ostamatta, koska niissä myydään vain Novitaa ja kielsin itseltäni Novitan lankojen ostamisen useampi vuosi sitten. Netistä en ole muistaakseni koskaan tilannut lankaa, kaikkea muuta kyllä. Lanka on sellainen ostos, jota haluan päästä hypistelemään ensin ja siksi en netistä tilaa lankaa.
Lankojen tuotantoa olen pysähtynyt miettimään muutaman kerran, kun aivan samaa lankaa myydään eri valmistajien vyötteissä. Muun muassa tämä kotimainen lankafirmamme myy lankoja, joita myy myös moni muu firma maailmalla. Onko jossain siis valtava lankatehdas, joka tuottaa massatavaraa ja eri lankafirmat laittavat vain omat vyötteensä päälle? Ja jos on, niin onko sen lankatehtaan työolot sen paremmat kuin massatuotantoon vaatteita valmistavan tehtaan.