NEULEFRIIKKI

Mukavaa kun kävit, tule toistekin!







sunnuntai 13. syyskuuta 2009

4½ sukkaa....

Löysin mukavan sukkamallin. Ajattelin, että kokeilenpa minäkin näitä kauniita kuviosukkia, josko osaisin sitten joskus tehdä vaikka vielä monimutkaisemman.
Langaksi otin Regian Handdyed Effort sukkalangan, puikot 2.5 mm Knitprot ensin. Jouduin ne vaihtamaan ruusunpuisiin, koskapa ne liukuivat työstä pois.

Aloitus varpaista, jota en koskaan ennen olekaan tehnyt. Opin siis uutta! Koko illan tuhtaamisen jälkeen minulla oli varpaiden osuus tehtynä, vanuttunut ja hikinen pussi. Kuin alaluokilla ensimmäinen neuletyö.

Mallineule oli helppo, muutaman rivin mittainen ja vain kahden silmukan palmikkoja. Vaan kuinkas sitten kävikään? Tein, purin,tein,purin,tein - kunnes sain jotenkin kuvaa vastaavan mallineuleen syntymään. Hetken päästä kärkeä työstäessäni aloin ihmetellä sen pituutta. Koko vastasi varmasti kokoa 46+. Alla olevassa kuvassa on toinen versio, sekin vielä kokoa 43...
Tässä kohtaa paloi hihat. Lopetin homman ja juoksin lankakauppaan hakemaan tuttua Sisua, kauniin liilana. Knitprot kehiin ja menoksi. You Tubesta katselin Magic cast on alun, sainpa siitä myös suomenkieliset ohjeet lankakaupasta, ja nyt alkoi tapahtua. Ensimmäistä sukkaa väsäsin sitkeästi koko viikon arki-illat, välillä piti purkaa ja tehdä uusiksi. Toinen sukka valmistui jo viikonlopussa, ja varsin rennosti tehden. Joskin vihoviimeinen mallikerta teki vielä tepposensa, ja jouduin sen purkamaan, vielä kerran.


Yarnissiman Firestarter
Lanka Sisu, liila, 100 g:sta jäi noin 10 metriä lankaa.
Knit pro 2½ ja 3 mm.

6 kommenttia:

Susu kirjoitti...

Lopputulos on kyllä ihana! On sulla kyllä hyvät hermot... Mä luulen, että olisin luovuttanut ekan illan jälkeen...

Marjut kirjoitti...

Kauniit! Minulla alkaa jo hermo mennä, kun eka kertaa elämässäni jouduin tekemään sukkaa varten mallitilkun - eikä sittenkään toimi.

Värttinä kirjoitti...

Nätit sukat! Urakka kyllä kuulosti kovalta, itseäni ovat nämä kutkutelleet jo pidempään mutta ohje vaikutti vähän haastavalta ja kokemuksesi ei suorastaan rohkaissut yrittämään, mutta toisaalta: ihanat sukat näyttävät olevan! Että josko sitä sitten jossain vaiheessa...

Piiku kirjoitti...

Minulle sukat on yleensä sellaista helppoa tekemistä, ei tartte ajatella. Siksi varmaan tämä malli olikin haaste - joutui ajattelemaan kun teki sukkaa!
Telkkaria katsellessa se ei oikein aina onnistu!

Pirena kirjoitti...

Kauniita sukkia ja mukava pieni miehenalku.

MysteryKnitter kirjoitti...

Lovely!