NEULEFRIIKKI

Mukavaa kun kävit, tule toistekin!







sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Kulttuuriviikko

Viime viikonloppuna olimme miehen kanssa turkulaisuuden ytimessä: Matin ja Tepon - ja niiden veljen Sepon konsertissa. Pojat ovat kotoisin samoilta nurkilta kuin minäkin ja vanhempamme olivat aikoinaan 'kahvittelukavereita' kuulemma. Itse olen poikia niin paljon nuorempi, ettei minulla ole heihin sinänsä kosketusta, mutta turkulaisuuteen kyllä Heidekenillä syntyneenä yhdyn. Myös skorpparityttö ehti syntyä Heidekenillä - vain mies on junan tuoma. Turkulaisuus odottelee tuolla 10 vuoden päässä, silloin hänkin on asunut Turussa jo 50 vuotta..... :)

Mutta konsertti oli tosi energinen ja positiivinen kokemus. Naurettiin ja hulluteltiin vielä koko lauantaikin niin, että tytär-parka häpesi vanhempiaan - ehkä jopa syystä tällä kertaa.

Tiistaina Cara päätti olla syömättä. Ja keskiviikkona, ja torstaina. Silloin mentiin lääkärille, jossa selvisi että tyttöparka on kuumeessa ja tulehdusarvot ovat korkealla. Antibioottikuuri saatiin. Perjantainakaan vielä hän ei syönyt eikä leikkinyt, nukkui vain. Me olimme lähdössä yökylään ja oli vaikeaa viedä hänet hoitoon vieraalle, mutta onneksi Nina vakuutti että paikka on hyvä. ja niin olikin. Eppu on paras toipilaan hoitaja! Kun haimme Caran lauantaina vastaamme tuli energinen ja iloinen Cara. Kiitos, Eppu!

Sitten olikin luvassa pääkaupunkireissu. Mutta matkalla halusin käydä Susulla- vihdoinkin. Saimme glögit ja minä sain tehdä lankakauppoja ihan käsikopelolla. Kyllä helpotti!

Tässä koko saalis. Eikö olekin ihania!!! Näin näistä ihan unta ja nyt tikuttelen sukkia valmiiksi jotta pääsen joitakin näistä kokeilemaan..... Kiitos Susu! Näiden ostosten jälkeen Susu sanoi, että olen ansainnut jo digitaalikeittiövaa'an - eikö ollut mukavaa! Mies sitten haki sellaisen seuraavana päivänä.

Sitten ehdimmekin kommellusten jälkeen tänne ! Jaa että miksikö? No itse Maijana esiintyvä Emmi Kangas on meidän 'melkein naapurimme', joten pitihän meidän mennä häntä katsomaan. Helsinki on vain vienyt lahjakkaan nuoren naisen ja tapailemme vain kesäisin. Esitys oli tosi energinen sekin ja positiivinen. Upeat tanssit ja laulut seurasivat toisiaan. Nautimme kovasti esityksestä. Minäkin haluaisin lentää yli katsomon!

Lauantaina seilailimme pitkin Helsinkiä shoppaillen siellä täällä. Meinasimme maalaiset mennä Espalla siihen laukkukauppaankin, jossa myydään Louis Vuittonin laukkuja - vaan kaarsimme ulko-ovelta pois - meitä vastassa oli portsari!!! Huh. Pitäköön laukkunsa.

Iltapäivällä vielä kävimme tutustumassa taiteeseen täällä. Mies uudisti länsimaisen taiteen, ei enempää eikä vähempää. Hänen tuotannostaan voi olla mitä mieltä tahansa, mutta osasi se mies ainakin alansa! Hän teki 70 000 teosta 70 vuodessa - hurja määrä, 2-3 teosta päivässä! Hänen nuoruuskuvistaan jo näkyy, että hän luotti itseensä.

Tänään on sitten itsenäisyyspäivä ja mekin juhlistamme sitä! Hyvää Itsenäisyyspäivää!




4 kommenttia:

Susu kirjoitti...

Tosi kiva kun ehditte poiketa kulttuurimatkallanne Salossa! Kyllä sä olit ansainnut sen vaakan jo ENNEN noita ostoksia:-) Mustakin teit kyllä ihania valintoja.
Hieno juttu, että Cara on tervehtynyt. Ja mukavaa kuulla, että matkanne oli onnistunut. Lukeissa tuntui kuin hyvä mielei olisi tarttunut tännekin!

Marjut kirjoitti...

Onneksi Cara on jo kunnossa! Kiva reissu teillä; minäkään en ole uskaltautunut sinne laukkukauppaan sisälle (eikä kyllä olisi niihin varaakaan).

Pirena kirjoitti...

Kyllä noin ihanasta lankamäärästä voikin uneksia.

Mari kirjoitti...

Hei Piiku! Arpaonni suosi sinua Kässäpäiviksen synttäriarvonnassa. Laitatko viestiä osoitteeseen annamari ät hotmail piste com, niin sovitaan palkinnon toimituksesta :)