Kärpäsrouvan vinkit (helteistä) uupuneille

Amerikasta ne tulevat ne parhaimmat ideat – tai sitten ne kauheimmat. Tai jos ideassa sinänsä ei olisikaan vikaa, ne puetaan sellaiseen pakettiin, joka alkaa tympiä ennen kuin pääsee asiaan edes sisälle. Siksi varmaankaan en olisi ikinä lukenut Kärpäsrouvan sivuja – mutta hyvä juttu lehdessä pehmitti minut käymään myös sivustolla.

Miina Supinen kirjoitti hohtavasta tiskialtaasta. Miina tuntuu olevan samanlainen kuin minä: inhoaa siivoamista. Olen jo kauan sitten tajunnut, miksi inhoan sitä: ajatus täydellisestä siivouksesta (siis TÄYDELLISESTÄ – silloin kaivetaan hammasharjat esiin ja puhdistetaan joka soppi!) kaataa minut katuun jo ennen kuin liikautan sormeanikaan. Ajatus siitä, että kaikki likaantuu taas uudestaan tekee minut hulluksi – alan vartioida muiden tekemisiä ja huomauttelemaan kaikesta. Siksi en siivoakaan, perherauhan vuoksi.

Mutta Kärpäsrouva onkin keksinyt tavan, jolla siivous on kuin lastenleikkiä. Hänen mukaansa on ensin löydettävä motivaatio – syy liikkeellelähtöön. Päästäkseen liikkeelle on rima asetettava niin alas, että varmasti aktivoituu. Hän on valinnut keinoksi hohtavan tiskialtaan. Joka päivä tiskialtaan pitää olla hohtavan puhdas, niin että viimeiseksi siitä voi peilata omaa tyytyväistä kuvaansa. Ja se on ainoa mitä tarvitsee luvata. Parempi, kun ei tee muuta muutamaan päivään – vain siivoaa tiskialtaan hohtavaksi.

Siispä kokeilemaan:

                                                                     Ennen.....

... ja jälkeen.

Olen aina halunnut pitää tiskialtaan puhtaana – en toki ole kiillottanut sitä päivittäin, mutta kuitenkin paljon useammin kuin olisin alkanut siivota. Huijaan edelleenkin itseni liikkeelle sen avulla, koska se on kivaa hommaa – kuten tiskaaminenkin oli ennen kuin sen teki kone. Samalla tulee sitten siivottua keittiötasotkin ja pyyhkäistyä keittiön ovia. Eli koko keittiö yhdellä ajatuksella: siivoan tiskialtaan.

Siitä heilahdan helposti vessan kimppuun. Ja sitten voikin ottaa vielä pölyt, ruokapöydän ja järjestellä lehtipinoja. Ja kun mies vielä ottaa imurilla ja minä luuttuan perässä, niin kappas vain: koti on siivottu!

Hetken päästä pitää siivota taas. Mutta koska kiillotin vain tiskialtaan, yritän unohtaa sen kokonaan ja jatkan sitten kun taas seuraavan kerran pitää kiillottaa tiskiallas….

Tämä on jotenkin samanlaista itsensä huijaamista kuin on siinäkin, että ämpärillinen perunoita kuoritaan peruna kerrallaan. Ei kannata miettiä etukäteen paljonko siihen menee aikaa – vaan keskittyä kuorimaan se yksi peruna.

Pienten askelten taktiikka ja itsensä huijaaminen sopii myös neuletöihin. Kukapa tekisi yhtäkään villapaitaa, jos ajattelisi vain niitä neulottujen silmukoiden määrää ja kipeytyneitä niskoja ja hartioita? No ei kukaan. Mutta kun löytää motivaation (ihana malli! Voi mikä lanka, tuosta haluan villapaidan!) niin sitten vain tehdään silmukka kerrallaan ajattelematta sen enempää valmistumista. Joskus työ ei suju, ja sitten pitää houkutella itsensä uudestaan sen ääreen. Ja kas kummaa, yleensä langoista kehkeytyy jotakin, ei ehkä ihan alkuperäisen suunnitelman mukaista, mutta jotakin mukavaa ja kivaa. Ellei tule liiviä, tulee ehkä tuluskukkaro…

Miina Supinen kirjoittaa: ’’Luultavasti jotkut rohkeat sielut uskaltavat ajatella suuria projekteja kokonaisuuksina, mutta meidän selkärangattomien laiskiaisten on parasta jakaa urakat pienenpieniin osiin. Sillä tavalla ne eivät tunnu niin pelottavilta’’. Ja Miina on kirjailija – kirjan kirjoittaminen jos mikä tuntuu minusta ihan liian isolta ja pelottavalta työltä. Miinapa osaa paloitella: ’’ En päätä kirjoittaa vapaahetkinäni kokonaista teosta, vaan pari lausetta. Aika usein kahdesta lauseesta kasvaa samana iltana kokonainen novelli tai romaanin luku.’’ Jörn Donnerhan on sanonut että kirjoittaa joka päivä pari sivua kunnon tekstiä – kyllä 730 sivusta vuodessa jo yksi romaani syntyy! Siis: harjoita taitoasi joka päivä.

Niinpä minäkin neulon joka päivä, mitä tahansa – pysyy taito hyppysissä. Ja saatan aloittaa uuden työn – luon vain silmukat – houkutellakseni itseni liikkeelle. Siitä se sitten syntyy, jos on syntyäkseen.

Edelleenkään en siivoa joka päivä – se ei ole huijaamisesta huolimatta minulle muuta kuin välttämätön paha. Eikä tämänkertainen tiskialtaan puhdistaminen johtanut muuhun kuin uintireissuun!

Ps. viimeinen kyhäily ei ole edennyt. On tullut tehtyä sitä sun tätä, ja useinmiten villaista...