NEULEFRIIKKI

Mukavaa kun kävit, tule toistekin!







keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kuutamourakointia - Moonlight job

Kehuin Kotilieden 3/2013 kässyjä jossain postauksessani. Hermolepona - tai niin luulin - päätin toteuttaa sen lainepipon. Minulle jäi Adriafilin Primulaa vaaleanharmaana, siitä aloitin yksinkertaisella tikuttamaan. ajatus oli sellaisesta löysästä piposta, joka kivasti sitten putoaa toiselle sivulle. Kun olin tehnyt 15 cm jäin miettimään sen kokoa - eihän se minun päähäni mennyt, ainakaan löysästi. Yhden yön yli nukuttuani päätin aamulla sen purkaa ja tehdä kaksinkertaisesta - pääsisin hiukan lähemmäs mallin tiheyksiä.

Hermolepoa tämän tekeminen ei sitten ollutkaan, kerroksia ja silmuoita oli paljon ja silti piposta tuli - no ihan sopiva, muttei mitenkään sellainen löysä ja 'kiva'. Käyttökelpoinen kyllä.



Tein 5 mm pyöröillä (ihan vain siksi, että toinen 5½ mm pää on kadoksissa???). Ohjeessa aloitettiin 80 silmukalla - minä aloitin sadalla. Noihin laineisiin sitten tarvittiinkin puolet lisää silmukoita. Ja laineen tekeminen ei sitten ollutkaan ihan hermolepoa ja homma kesti aikansa. Mutta tässä se nyt on. Pikkutaisteluni.

This wavehat is my little battle. It was not no easy to get those waves, but here it is at last. The pattern was in Finnish magazine Kotiliesi 3/2013.

Se isompi taisteluni päätyi kuutamourakointiin. Sopivasti on täysikuun aika ja päätin siis urakoida kuutamossa. En bloggaa ennenkuin vartalo-osa on valmis - sen päätin. Kas niin - se valmistui nyt, joten olkaapa hyvät!

My bigger battle is in this phase - only sleves are missing. This fits to me, so no panic anymore.



Kokeiltu on, menee päälle. Hiha aluillaan - sen teen kyllä sukkapuikoilla ja pyöröillä. Ihanaa kun saa tehdä vain oikeita kerroksia....

Maaliskuu - kevättä rinnassa!

6 kommenttia:

Mci kirjoitti...

Ihastelen suu auki kirjoneuletta, tein kerran pelkät lapaset, ja niidenkin teko oli taistelua. Ja ne sai tehdä pyörönä, jos joku ehdottaisi kirjoneuleen tekoa tasona, juoksisin karkuun. Nostan hattua :)

Susu kirjoitti...

Kääk! Sä olet jo noin pitkällä! Ihana! Eipä ihme jos on blogissa ollut hiljaista kun kaikki aika onkin mennyt taisteluihin ja urakointiin kuutamossa. Teeksä ikinä mitään helppoa?

paivis kirjoitti...

Kaunis neuletakki on tulossa. Värit on ihanan harmoniset.

EVA K. kirjoitti...

Palkitsevia urakoita kaikesta päätellen, ei mitään "siinä sivussa syntyvää". Myssy on myös kiva ja tunnelmat niin tuttuja - että yön yli nukuttua sitten puretaan :). Voi meitä - mutta valmista syntyy ja tekemistä riittää.

Jossu75 kirjoitti...

Upea kirjoneule! Nostan hattua tuon urakan tekijälle. Valmista neuletta odotttelen.

Pirena kirjoitti...

Minä olen tuota samaa neuletta jo ihastellut Soilen blogissa ja olin tietoinen että sinäkin teet saman. On se kaunis minustakin kun tykkään mitä enemmän on eri lankoja ja kuvioita. Äkkiäkös sinä ne hihat siitä neulaiset.