NEULEFRIIKKI

Mukavaa kun kävit, tule toistekin!







sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Formulasunnuntai!

Ripeät aamutoimet tänään: lakanoita vaihdettiin, kukkiin vaihdoin vihdoinkin mullan ja terassi laitettiin kesäkuntoon. Lauantaina tein vielä elämäni ensimmäiset ranskalaiset vohvelit . Arvatkaa miksi nämä sulavat suuhun? Njam. Ai niin: ja vielä lauantaina shoppailemassa koko perheen voimin ja syömässäkin käytiin. Sinne saatiin mukaan myös Vävykokelas.

Siis: HYVÄ MINÄ!!

Terveisiä Susulle! Sinä toit minut kertaheitolla 2000-luvulle! Nyt minäkin tiedän ja nyt minullakin on - perjantaiaamuna en edes vielä tiennyt että minulta puuttuu jotakin...


Ei voi kuin kehua! Olen istunut neuleen parissa kiinteästi lauantai-illan ja nyt sunnuntain formulat. Lisää tulee kun tanssit alkavat. Nämä ovat tosi mukavat. Ja minä kun ihmettelin toisia, kun kertovat tekevänsä kaikki työt pyöröpuikoilla. Minusta ne ovat olleet lähinnä kauhistuksia. Nyt tajuan miksi: olin niin ajastani jäljessä. En edes ymmärtänyt, että Addilla on ollut jo kauan hyviä kaapeleita... Omani olivat tuhannen kiemurassa, eikä homma sujunut. Nyt sujuu.

Samalla kun taas sain nämä Turkuun toimitettuna Susulta pääsin tapaamaan Tassua - niin ja Karvinenkin oli kotona. Minunkin Mies näki nyt molemmat, ja Tassu herätti jälleen kerran hilpeyttä - Karvinen oli ihan kunnolla... :). Vaikka pollea poika olikin päikkäreistä soikeana ja turkki pörheänä Susun harjausten jäljiltä, niin kyllä jaksoi esiintyä!

Niin - mitä sitten väsäilin siinä telkun ääressä: No tottakai sitä jakkua Primaverasta. Kas tässä - ks. Knit Pro...

Joku saattaa muistaa, että tästähän piti tulla Amalie.... No jaa, joskus muuttuu mallit lennossa, näin kävi tällä kertaa. Malli onkin Ullablogista . Hiukan pitää säveltää, kun oma vyötärö on kummasti hävinnyt jonnekin. Mutta lanka on upeata, malli ihana, jälki on kaunista, puikot suihkivat! Ihana työ.

Ja torstaina kolahti myös Kim Hargreavesin Breeze-kirja postista.

Hieno mallisto taas kerran ja kauniisti toteutettu kirja.

Kuka seuraa Terapiassa sarjaa? Olen huulet ympyriäisinä ihmetellyt sitä sarjaa, koska esittäjät ovat näyttelijöitä ja he kyllä osaavat niin näytellä kuin oikeasti esittää terapeuttia ja potilasta. Hieno sarja. Aloin katsoa keskeltä, olisihan ollut hyvä nähdä kukin potilas alusta asti, mutta hyvin tähän pääsee mukaan näinkin. Imee mukaansa. Eilen illalla katselin monta tähteä saaneen Will Hunting-elokuvan. Minä iltauninen huomasin istuvani kuin naulittu elokuvan loppuun asti puoleen yöhön. Siinäkin kuvattiin terapiaa, joskin varsin pinnallisesti (sanonko: 'amerikkalaisittain'), mutta tärkeimpiä asioita siinäkin varmasti sivuttiin. Se vaikutti tosi uskottavalta. Hyvät näyttelijät tässäkin, vakuuttavat ja pienen ihmisen asialla. Hiukan tietysti jaksamiseeni vaikutti neuleeni, ne puikot ja se ihana lanka ja mukava malli...


Pääsiäisenä näen Stieg Larssonin trilogian pohjalta tehdyn ensimmäisen elokuvan 'Miehet jotka vihaavat naisia'. Uskon sen olevan minulle pettymys, koska innostuin kirjoista (a 6-700 sivua) tosi paljon. Mielenkiintoinen naispersoona, hyvin rakennettu miespuolinen päähenkilö ja henkeäsalpaavan nopeakäänteinen ja runsas juoni. Siinä välillä ei tiennyt ollako vai eikö olla... Siksi minulla on varma kuva, miltä elokuvan pitäisi näyttää - eikä se varmastikaan näytä siltä. No katsotaan ensin elokuva ja leffateatteri on tietenkin aina leffateatteri - paitsi ettei kudin ole mukana!

Vielä on järvi jäässä, mutta ei siellä enää kukaan kulje. Kevät tulee vääjäämättä, tänäänkin oli taas 10 astetta lämmintä, vaikka välillä ripsoi vettäkin. Kevättakkikin on ostettu, nyt vain paanalle!






3 kommenttia:

Susu kirjoitti...

Kylläpä olet ollut ehtiväinen viikonloppuna! Kiva kun tykkäät puikoista - minäkin vaikka niillä en tehnyt kun pari kerrosta eilen.
Mä katsoin Terapeuttia muutaman jakson mut jotenkin se oli teennäinen ja ahdistava. Pitänee katsoa taas yksi jos vaikka mieli muuttuis.
Mulla on sama juttu kirjojen jälkeen nähtyjen leffojen kanssa. Leffa ei koskaan ole niin hyvä kuin kirja. Joskus muinoin Okalinnut oli.

300 g voita...konjakkia mausteena. Lääh!
p.s. on se sentään hyvä et toinen meidan pojista oli kunnolla!

Piiku kirjoitti...

No, voita on paljon, mutta siitä tulee 80-100 kpl noita pipareita. Ranskalaiset syövät varmasti vain yhden kahvin kera pikkurilli pystyssä, mutta kyllä mulla meni muutama kerrallaan. Tein vain puoli annosta... noin 40 kpl...

Molemmat pojat on kunnolla, minä tykkään Tassusta ja sen metkuista! Pitää pojissa olla tyyliä....

MysteryKnitter kirjoitti...

Lanka ei aina taivu siihen malliin, mitä itse tahtoisi. Ja joskus neulojalle tulee mielenmuutos.