NEULEFRIIKKI

Mukavaa kun kävit, tule toistekin!







tiistai 27. huhtikuuta 2010

Sadonkorjuu II

Jenna lähetti sitten toisenkin myssyn, tällä kertaa kauniin punaisen. Kiitos! Vieläkin ehtii...  :)

Töissä voi joskus käydä niinkin, ettei ehdi työkaveriaan edes nähdä ja myssyjä tutkailla yhdessä. Niin kävi minulle tänään. Harmitti.

Anne toi tekemänsä myssyt. Kiitos Anne! Ne ovat kaikki kauniita. Muutamat on tehty sponssilangoistamme.



Nämä keltaiset minua viehättävät erityisesti.  Ja vielä ihan erityisesti tuo oikealla ylhäällä oleva myssy. Anne ilmoitti viime viikolla, että myssyt on nyt tehty. Kerroin hänelle tuosta kivasta mallista, joka löytyy tuolta oikealta palkista nimellä MalliSari. Toin seuraavana aamuna yhden lankakerän Annelle ja näytin varmasti tarpeeksi anovalta, sillä hän tarttui heti toimeen. Ja noin kaunis pipo siitä sitten syntyikin!
Kaksi näistä keltaisista on Pirkon sponssaamista keltaisista langoista.


Sen verran Annea tunnen, että tiedän hänen fanittavan sinistä väriä. Ja vain yksi vaaleansininen myssy! En meinannut uskoa silmiäni.
Kiitos Anne kauniista myssyistä!!


Jotakin sitä Piikun tehtaaltakin on valmistunut. Susu sai myytyä ihanaa sokeriruokolankaa, ja koska olen tykästynyt baktushuivista kaulani ympärillä, tein tällaisen kesäversion siitä.


Malli: Lazy Baktus Ravelry-linkki
Lanka: Araucania Ruca Multy, väri  17, 100% sugar cane, 100 g = 241 m. Menekki noin 70 g.
Puikot 4mm bambut

Lanka on aivan ihanaa: unelman kevyttä, hohtavan kiiltävää ja mukavaa työstää. Nautittava työ. Ja tarpeeksi pieni valmistuakseen nopeasti.
Mallissa tein lisäykset/kavennukset vain joka 8.kerros.

Tällä viikolla kaikki vapaa-aika on annettu myssyille. Kuvattavaa ja postattavaa on kertynyt 3 kassillista ! Saan  ne kuvattua ja postattua - mutta ei tänään. Tänään menen jännittämään Tepsin peliä! Teeeeeepsi tekee kohta maaaaaaalin...(teki jo ja tasoitti!) - heippa!

7 kommenttia:

TeSa kirjoitti...

Mahdottomat määrät kauniita myssyjä.
Hienoa!

Matleena kirjoitti...

Kyllä on taas tullut myssy poikineen! :) Ja mikäs sen mukavampaa!

KristiinaS kirjoitti...

Kauniita myssyjä ja kivoja värejä.
Kuuntelin matsin radiosta. Olipas jännä, ja kun selostaja oli niiiiin innoissaan ja hehkutti niin oli kuin olis paikalla ollut. Lopputulokseen et varmaankaan ole tyytyväinen mutta aina ei voi voittaa;)

Seijasisko kirjoitti...

Siellä tuntuu että myssyjä tulee tosi hurjan paljon. Hienoa!

Meillä ei hurjaa loppukiriä ole tullutkaan ..tosin niin paljon tulee Oysiinkin että ritttänee muihinkin sairaaloihin jaettavaksi ja pitkäksi aikaa eteenkinpäin ..ja moni on sanonutkin että on kiva kun saa jatkossakin tehdä, kun saadaan OYS:iin suora osoite.

Susu kirjoitti...

Sä olet tainnut tainnut villitä omat työkaverisi yhtä tehokkaasti ku Ellu Tampereella. Hieno juttu!

Ruokohuivi on kiva...mulla on vähän samanlainen odottamassa bloggaamista. Tupsutkin:-)

Tää kuuhullu heräs ennen viittä ja nyt miettii et häiriintyykö naapurit jos alkaa imuroimaan...vai pitäiskö blogata?

Marjut kirjoitti...

Aikamoinen määrä myssyjä! Lazy Baktus on tosi ihana!

Seijasisko kirjoitti...

Nyt pitää kommentoida uudestaan..eli alkuviikon hiljaisuuden jälkeen on tännekin nyt tullut aikamoinen myssytulva!:)