NEULEFRIIKKI

Mukavaa kun kävit, tule toistekin!







perjantai 1. lokakuuta 2010

Puolessavälissä ollaan

Kampanja on puolessa välissä - sukkia tehdään siis vielä lokakuun TYKSin sukkiskampanjaan! Kaikkien kampanjasukkien tulee olla keräyspisteissä 15.11.2010 mennessä.


 Niinhän se oli, että myös muita tarpeita lämmittimiä tarvitaan, kun saa niinkin vahvoja hoitoja, mitä syöpää vastaan annetaan. Osastonhoitaja Pirjo Haavisto Tyksin osastolta 820 kertoo: ’Joissakin hoidoissa ikävänä sivuvaikutuksena ovat neuropatia-oireet: jalat pistelevät, puutuvat ja ääreisverenkierto heikkenee, ja jalkoja palelee. Olen itse tehnyt joillekin potilaille sukkia, jotta heidän olonsa helpottuisi, mutta yhden ihmisen kädet eivät riitä kaikille.’

Kampanjamme kohteena ovat nyt siis villasukat, ne tuttuakin tutummat pässinpökkimät. Perussukka on paras. Susu on julkaissut perussukkien ohjeet sivuillaan – toiset tehdään puikoilla 3 (Maija) ja toiset 3½ (Janne).
Marin sivuilta löysin linkin, josta löytyy kätevä mittataulukko erikokoisten sukkien tekoon. Toinen mainio sukkien ja lapasten mittataulukko löytyy täältä.

Sukkalankahan on perinteisesti villaa (50-75%) vahvistettuna polyamidilla. Tunnettuja merkkejä ovat mm. käsityöliikkeissä myytävät Gjestalin Maija ja Janne, Sandnesin Sisu ja lukuisat muut mitä ihanimmat sukkalangat. sekä Novitan Nalle ja 7 veljestä, joita on saatavissa marketeista ympäri maata Tärkeätä sukkalangassa on myös se, että langassa on kunnon kierre. Se takaa kestävän sukan.

Toinen tarve on unisukat. Unisukkien ei tarvitse kestää kulutusta niin paljoa – ellei mene unissa kävelijälle. Siksi unisukat voivat olla esim. puhdasta villaa, villan ja esim. bambun tai silkin sekoitetta tai vaikkapa alpakkaa. Langan vyötteestä löydät materiaalitiedot. Hyvä lanka unisukiksi on myös Kipuapu-silkkivilla, joka tunnetusti parantaa pintaverenkiertoa.

Solmi sukkapari yhteen langanpätkällä, esim. kärjestä ja sujauta vyöte sukkaan sisälle - siitä saa pesuohjeen ja materiaalitiedot näppärästi.

Tällä kertaa muistamme varsinkin miehet, koska myssyt menivät niin selkeästi naisille ja lisäksi miehet harvemmin tekaisevat villasukkia itselleen.

Keräyspisteinä toimivat tutut lankakaupat: Susun Lanka- ja käsityöliike Anjalin, Annankatu 5, Salo ja Käsityö Elisa Turussa, Brahenkatu 5, myös posti kuljettaa sukat perille. Sen lisäksi sukkia voi luovuttaa minulle ja Susulle erikseen sovittaessa eri puolella Turun seutua, tai Salon-Turun välimaastossa.

Tässä omat sukat tältä viikolta.

Naisten sukat koko 34
Noro Silk Garden sock yarn, 40% villaa, 25% silkkiä, 25% polyamidia, 10% kidmohairia
Puikot Knitpro 3 mm



Junasukat PikkuHerra M:lle. Hän sai myös tämän ihanan Snoopyn - varsinkin coolit aurinkolasit herättivät pikkuherrassa mielenkiintoa.



Herrainsukat. Varret tuntematonta lankaa (Step?) ja terät Nallea. 2½ mm Knit pro.

Nämä kolmet sukat lähtevät nyt myös Perunalaariin lajiteltaviksi.



Kiihkeimpään sienenmetsästysaikaan illalla vedetään sikeitä oikein kunnolla. Vain joskus salamavalon räpsähdys saa neidon aukomaan silmiään millin verran.

Muistakaahan kaikki levätä syksyisten lenkkienne ja sukkailunne päälle!

3 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Kylläpä syyskuu meni nopeasti. Sukkia ei kyllä hirveästi tullut tehtyä, mutta ehtiihän vielä lokakuun.

Susu kirjoitti...

Hyvä juttu tämä "muistutuspostaus". Mahtaakohan mun pilkkutossut kelvata keräykseen?
Norosukat on ihanat ja Snoopy on cool. Se näyttää et kovat jätkätkin tarvii villasukkia:-)
Caralle rapsutukset - jotkut osaa ottaa rennosti!

MysteryKnitter kirjoitti...

Susu: jos mun mörvelöt kelpaa, sun hienot luomukset kelpaa taatusti.