Cara Mia!

Olen Tulimaan Cassandra, syntynyt 3.4.2009. Täällä minua kutsutaan Caraksi. Rodultani olen espanjan vesikoira, perro.

Nautin elämästäni kuuden sisarukseni ja kuuden muun koiran kanssa 9 viikkoa, kunnes meitä alkoi kadota kummallisesti. Minä olin toinen. Aloin epäillä pahinta. kun minut yhtäkkiä nostettiin pentuaitauksesta aidan toiselle puolelle. Lähdin ensin rohkeasti pihan poikki, mutta pitihän minun vielä käydä moikkaamassa muta! Sitten minut kaapattiin peltikopperoon. Se hurisi ja humisi ja hötkyi.

Aika paljon jännitti - istuin jonkun sylissä, mutta yritin paeta koko ajan. Se yritti pussailla minua - piti säälistä nuolaista hiukan naamaa. Huh.

Pääsin lopultakin pihalle - mutta minne? Siis aivan vieraaseen paikkaan. Ei hajuakaan muista kavereista tai rakastamastani kasvattaja-äidistäni! Ketä nyt seuraisin - noita vieraita jalkojako?

Tutunoloista ruokaa ne tarjosi, hiukan helpotti. Kävin myös pissalla - ja ne kehui minua. Taisi osua oikeaan paikkaan. Mutta sitten tarvitsin kyllä kunnon päiväunet - olipas raskasta!

Tämän jälkeen alkoi kyllä jo sujua. vaikka olin kyllä kovin kiltisti ja hiljaisesti koko ajan.

Rauhallisen yön jälkeen päätin tehdä valintani: seuraan noita vähemmän haisevia jalkoja. Ja koko ajan! Ja jos ne on paikalla, nukun niiden päällä.

Ja arvaa mitä tuo ihminen teki: se kaivoi kuoppaa! Se oli mukavaa puuhaa, todellakin! Kaivoin ja söin multaa sen kun ehdin. Möyrin ja pyörin kuopassa, ihanaa! Tassujen vesipesu sitten sisälle mentäessä ei ollut niin kivaa.

Olen myös oppinut paljon. Täällä on jotain kummia rakennelmia, mitä pitkin nämä jalat kulkevat. Mutta minä en osaa: minullahan on neljä tassua ja ne menvät minne sattuvat. Näistä portaista otin selkävoiton: ylöspäin menee jo nolaamatta itseään, mutta alaspäin kannattaa hypätä kolme porrasta kerrallaan. Toinen sudenkuoppa oli tuo ovi ja lattiassa oleva pelti. Siis kiiltävä pelti, enkä minä uskaltanut sen yli hypätä. Huh - se oli kova homma!

Postinhakureissulla annan palaa oikein kunnolla! Hiukan on vielä kesken tuo neljän tassun hallinta: jarrutuksessa takajalat pukkaavat ohi etujalkojen ja meinaan tuuskahtaa nenälleni. Mutta ojanpohjat ovat ihania...

Eilen täällä kävi Ukko - oikein mukava ihminen hänkin. Taitaa kuulua ihan lähilaumaan hänkin. Olin hänelle oikein ystävällinen, pesin naamankin pariin kertaan. Tänään vielä kotiin tuli yksi ihminen lisää laumaan - oikein kiva tyttö, joskin se kyllä haisi omituiselta - ihan leiriltä ja metsältä. Mutta hänen kanssaan olen jo ottanut päiväunet ja nauttinut elämästä!

Sillä ihmisellä, jota seuraan, on ihana kori tuossa tuolin vieressä. Minä haluan sieltä ottaa niitä ihanan pehmeitä juttuja. Mutta se täti ei tykkää yhtään. Mutta seuraan tilannetta - kyllä se jossain vaiheessa herpaantuu ja sitten saan saaliini! SIllä välin nukun nenä kiinni korissa, jotta olen valmiina kun aika koittaa!

Aikamoisen lauman sain - ehkä se on jopa opetettavissa mun tavoilleni. Aika näyttää. Ainakin ne kehuvat minua kovin, olen ilmeisen kaunis, hyvä ja rohkea!