NEULEFRIIKKI

Mukavaa kun kävit, tule toistekin!







sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Satoa tulossa

Vaippahousuja pensaan täydeltä. Tein ensin 0-6kk koon mukaan, josta tuli 'norsuhousut'. Sitten pienensin reilusti vastasyntyneen koosta, ja se vaikutti sopivalle vastasyntyneelle. Mallin otin netistä Wilhelmiinalta, joka kielsi linkittämästä ohjetta - siis en tee sitä. Mutta samanlainen ohje taisi olla viimeisimmässä Modassakin.

Lanka on siis hahtuvaa, kiekkoon jäi vielä ainakin yksien housujen verran. Puikoilla 5 tikuttelin. Ei oikein luistanut ja alussa hahtuvakin katkeili tämän tästä. Mutta teen näitä useampia, kunhan tuore äiti sitten antaa siunauksensa. Väreistä en tykkää - jotenkin se luonnonvärinen olisi parempi näille. Lienenkö ihan vanhanaikainen?

Oikeaakin satoa on kypsymässä.
Tämän tomaattitaimen toi ystäväni Oili ollessaan käymässä meillä Uppsalasta. Oli käynyt Turun torilla ja antoi vinkiksi, että tämä tomaatti piti istuttaa isoon ruukkuun syvälle. Tomaatti on kärsinyt kaikki Suomen suven kelit: helteet, alle 10 asteen päivät, rankkasateet, tuulet ja tuiskut. Mutta satoa pukkaa. Kiitos, Oili!

Tämä taas on jo muutama vuosi sitten istutettu pikku ballerina omenapuu. Kesäkuun kylmyydessä siunailimme puun pienuutta ja sitä, että viime vuonna tuli tosi runsas sato: yksi omena. Puutarhuri pihallamme sanoi, ettei se oikein viihdy, tuskin tulee omenaa tänä vuonna.
Ja kas kummaa: sivuoksat, jotka ovat kesäomenaa, kukkivat oikein runsaasti ja tuloksena on 15 omenan poikasta! Alkuja oli kyllä enemmänkin, mutta nämä ovat pulskistuneet ja punastuneet mukavasti.
Se keskimmäinen ylöspäin kasvava talviomenaoksa on taas tuuheutunut roimasti. Keväällä siinä törötti vain yksi oksa yksin ylöspäin. Tulisiko ensi vuonna jo talviomeniakin?
Yksi iso kuusi on talvella kaadettu siitä läheltä - uskon että se on vaikuttanut tähän omenapuuhunkin. Lähistöllä oleva kukkamaakin rehottaa ihan toisella tapaa kuin viime vuosina.


Meillä juhlitaan aina Unikekoa. Tällä kertaa tällaisella kakulla. Design ja toteutus tytär. Huomaa mustikat: niitä tytär vaati isäänsä poimimaan eilen illalla. Lisäksi hän tekaisi mustikkapiirakan lopuista marjoista. Njam.

Paljon onnea Leijonakuninkaalle!

6 kommenttia:

Susu kirjoitti...

Eiks olekin hassua, että väri pöksyissä ei miellytä, mut kypsyvissä tomaateissa se on ihastuttava:-)
Hyvää unikekoa teille. Nam!

MarjutJ kirjoitti...

Kaikenlaista satoa teillä näyttää olevan:) Niin, ja onnea unikeolle!

Katharina kirjoitti...

Hei! Minulla on tosi toimiva villapöksy-ohje (pitkäthousut tai shortsit tai pikkuhousut samalla ohjeella)...niin ja vielä naurettavan helppo, kun olen surkea kutoja. Sen saa jos haluaa...

TeSa kirjoitti...

Komeaa satoa tulossa.
Kaukku, nams, taisi tulla jo syödyksi?

Piiku kirjoitti...

Kakku oli suuri meille, mutta juhlakalu söi sitä mielikseen monta päivää!

Susu: kyllä sillä on väliä, mikä on minkäkin värinen :)

Unikeko kiittää ja pokkaa!

Pirena kirjoitti...

Minäkin neuloin parit hahtuvapöksyt viime vuosituhannella. Yhtään niitä en käyttänyt, mallia taisin ottaa SuuriKäsityö-lehdestä. Oli se vaikeaa neuloa kun tahtoi katketa koko ajan.